Sivut

lauantai 24. kesäkuuta 2017

KIP-day 10.6.2017

eli Knit in Public Day


En ollut aikonut ottaa lomamatkalle käsityötä mukaan, mutta kun huomasin, että matkustuspäivä osui KIP-dayhin olihan jotakin etsittävä mukaan. Matkalla en nähnyt ketään muuta julkisesti neulovaa kanssasisarta.

Matkakäsityö valikoitui puikkojen mukaan. Vaikka sekä Finnavian että Norwegianin sivut näyttivät, että neulepuikot ovat sallittuja koneessa, en uskaltanut riskeerata hyvien puikkojen menetystä jonkun yli-innokkaan virkailijan vuoksi. Tylppäpäisille pyöröpuikoille ei ole oikein koskaan järkevää käyttöä löytynyt, joten joku työ niille. Kätköistä löytyi kerä Novitan Oiva-lankaa ja malliksi jo aikaisemmin tekemäni vauvan peitto. Ohjeesta poiketen virkkasin reunaan muutaman kerroksen kiinteitä silmukoita. Ohje löytyy Novita-lehdestä Syksy 2014.


Tässä työ kuvattuna kotiin paluun jälkeen. Kuvauspaikkana ihana Rhodopuisto Haagassa, jossa kukkivat atsaleat ja rhododendronit parhaillaan. Vielä muutama kukka-kuva tähän ihailtavaksi.






torstai 8. kesäkuuta 2017

Sisustusblogiko

...no ei nyt sentään!


Ompelin vanhaan valaisimeen uuden varjostimen. Valaisin on peräisin isotädin jäämistöstä ja alkuperäinen varjostin oli kulahtanut ja jouti roskiin. Kävin kyllä kerran kaupassa etsimässä uutta, mutta kun sopivaa ei löytynyt, pieni pala pellavakangasta ja uusi varjostin on siinä!