Sivut

torstai 13. tammikuuta 2022

Neulesormikkaat

Joulun aikaan oli aikaa viimeistellä keskeneräisiä töitä, tai ainakin niin oli tarkoitus. Osan töistä kohdalla en kokenut järkeväksi jatkaa, vaan jäivät odottamaan seuraavaa innostuksen puuskaa tai purkamista. 

Neulesormikkaat Drops Nord -langasta kiilapeukalolla, 2,5mm puikot, 16 s. puikolla. Saa nähdä venähtääkö liian suuriksi käytössä. Langan menekki 59g. Mitään varsinaista ohjetta näihin ei ollut, vaan sovittelin ja kudoin. Dropsin Nord lankajemmasta. Samasta langasta olen kutonut aikaisemmin pipoja, jotka löytyy täältä ja täältä. 




keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Elämä jatkuu



Paitsi että malli on erittäin kaunis, sillä on voimaannuttava nimi: Elämä jatkuu. Merja Ojanperän suunnittelemat sukat kirjasta Rakkaudesta villasukkiin. Kudoin nämä itselleni Vuorelman Veto -langasta, jota satuin saamaan kolme vyyhtiä Tori.fi stä. Tein ohjeen mukaisilla silmukkamäärillä, ihan pikkusen on isot. Puikkoina 3 mm Ergonimics ja langan menekki 91g.






sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Alpakkapipo


Uskomatonta kuinka kauan jonkun työn valmistuminen saattaa kestää. Ostin tämän langan jonain kesänä ja löysin pipoa varten kivan ohjeen. 
Pariin otteeseen purin työn resoriin saakka ja lopuksi jätin tekeleen laatikon pohjalle kun ei ollut mieluinen. Mutta koska lanka on aivan valtavan ihanan pehmoista, ja lisäksi se sopii hyvin yhteen uuden laukkuni kanssa, päätin lopulta tehdä ihan yksinkertaisen 2o 2n pipon. 

Lankana siis perulainen Indiecita DK Luxorious Baby Alpaca. Puikot 3mm carbonz ja lagan menekki 96g. Kuvassa pipo viimeistelemättömänä, nuo kavennukset näyttää aika pahoilta kuvassa. 

Kävin muuten syksyllä tutustumassa alpakoiden ihan livenä Ali-Ollin alpakkatilalla Klaukkalalassa. Aika veikeitä otuksia ovat