Sivut

torstai 31. joulukuuta 2020

Patalappuja ilman kuvaa

Kuvien puuttuminen ei varmaankaan haittaa, kun olen patalappuja esitellyt ainakin täällätäällätäällätäällä ja täällä, eikä näissä uusissa mitään sen kummempaa ole. Olen nämä työt tehnyt syksyn aikana, suurimman osan syyslomalla, siksi halusin ylös tehdyt työt vielä tämän vuoden puolella. Yksi patalappupari lähti joululahjaksi ja kunhan koronasta päästään, kyläilykutsuja on odottamassa ja jokunen pari lähtee tuliaisiksi mukaan. Kokonaispaino näillä on 1050 g. Parempaa Uutta vuotta meille kaikille vuodelle 2021!

tiistai 29. joulukuuta 2020

Parit sukkaparit

 


Näistä oli tarkoitus tulla Jonna Nordströmin Lauri-malliset sukat. Varsista tuli liian kapeat, joten jätin osan kuvioista pois. Ja siis kuviosukkien harjoittelua, kun tuntuu niin hankalalta työstää kahta lankaa samaan aikaan. Harjoitusta tarvisi. Varressa 1/2 numeroa paksummat puikot kun teräosassa. Langan menekki 167g. Ja tätä todella synkkää harmaata lankaa löytyy vielä 200g, mihin sen käyttäisi?

Näistä taas näkee, että kaikkia pikkunöttösiä on käytetty, menevät varmasti hyvin mökkisukkina. Samaten varret ja terät eri paksuisilla puikoilla tehty.  Langan menekki 178g.

torstai 10. joulukuuta 2020

Syyspipo Care for nature



Tein tämän pipon ihan ohjeen mukaisesti, jopa langan väri on sama. Lanka on Dropsin Sky ja ohje on löytyy Dropsin sivulta. Puikkoina oli Prym Ergonomics 3mm. Painoa pipolla on 56g.

Ja sitten kokemukset: Lanka on aivan järkyttävä kutoa noilla puikoilla. Langassa oleva polyamidi-lanka tarttui kiinni, ja silmukka oli tosi vaikea saada kokonaisena puikolle. Neuloksesta tuli myös aika löysää, mikä on toisaalta ihan kiva - en yhtään tykkää kiristävistä pipoista - mutta samalla se on aavistuksen iso, nyt kun olen muutaman viikon käyttänyt. Malli asettuu päähän mukavasti, olisi saanut olla vaan hieman pidempi, jotta käännös olisi leveämpi. Eli tästä langasta en yllä toiste mitään tee.