Sivut

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Varautumista mökkimatkalle

Viime kesänä jouduin mökkilomalla keskelle lanka- ja puikkokriisiä. Vahingosta viisastuneena en lähde puutteellisin lanka- ja puikkovarastoin enää pienelläkään matkalle. Viimeksi laskin ”matkaksi” työmatkan kotoa Leinelään (hymiö). Syynä oli tosin silloin tiukka aikataulu, jolla työ piti saada valmiiksi.


Tänä kesänä varaudun paremmin: ensinnäkin olen suunnittelut ja hankkinut materiaaleja ajoissa, toisekseen teen vähän pidempikestoisia töitä ja kolmanneksi teen helppoja töitä, niitä voi tehdä eri tilanteissa ja kutoa lyhyenkin pätkän kerralla. Vaikka sillä aikaa kun odottaa uusien perunoiden kypsymistä, ja sehän tapahtuu nopeasti!

Tässä kolme ensimmäistä projektia ja olen todella tyytyväinen, jos kaikki saan valmiiksi kesän aikana. Niina Laitisen ohjeen mukaan Äitienpäiväsukkia olen jo aloittanut. Se on osa äidille tulevaa sukkaprojektia, josta postaus tulossa. Valkoinen epämääräinen on ainakin kolme vuotta tekeillä ollut säärystin (ohje ehkä vanhasta Novitan sukkalehdestä) ja kolmantena Myrskytuuli-huiviin langat ja kopiot Pirjo Iivosen kirjasta. Kopiot siksi, että kirja ei vahingossa vaurioidu alkeellisissa oloissa.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Äidille ja pojalle

Saimme kutsun ystäväperheen luo juhlistamaan äidin valmistumista ja pojan syntymäpäivää. Perheen äiti ei ole käsityöihminen ja olen aikaisemminkin, siis ennen tämän blogin aloittamista, kutonut heille sukkia ja tiedän, että se on mieluinen lahja. Äidin paketissa oli lisäksi Lindtin ihana konvehtirasia ja pojalla pelilahjakortti!


Äidin sukkiin löytyi lankalaatikosta TeeTeen Salla ja mallina Niina Laitisen Käpyset, ohje on vuoden 2016 sukkakalenterista.

Pojan sukkiin muistin ostaa marketkäynnillä langan, miehekäs metsänvärinen 7-veljestä ja mallina Jules, jonka ohjeen otin täältä.

Äidin sukkiin lankaa kului 93g ja pojan sukkiin 117g.

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Mitä ihmettä narulla roikkuu?



Ohuet sukkalangan jämät jalostuivat tällä kertaa Etiopiaan, tai johonkin muuhun tarvitsevaan maahan, vauvoille nutuiksi. Lankoina on etupäässä Nallea, Maijaa ja yhdessä Sandnesin Lanettia. Painoa nutuilla on yhteensä 286g.


Vuosien varrella olen tehnyt näitä kymmeniä, muistiinpanoja ei vanhoista ajoista ole olemassa, joten tarkkaa määrää en osaa sanoa. Varmaan alle 50, kuitenkin. Löysin muutaman kuva vuosilta 2011, 2013 ja 2014. 







Ohjeet löytyy netistä, itse kudon nutut tällä ohjeella pyörönä.