Sivut

tiistai 18. heinäkuuta 2023

Mustalla neulomisesta

 

Nämä sukat tulee työkaverille, joka varmasti loman jälkeen kuulee olevansa Aito Angel. Nimittäin mustalla kutominen ei enää tässä iässä ole mikään helppo homma! Keskipäivällä kirkkaassa auringonpaisteessa on hyvin onnistunut, illoiksi on sitten pitänyt ottaa esiin toinen käsityö. 

Ennen lomien alkua kävimme istumassa iltaa työporukalla. Paikalla oli useita työkavereita, joille olen antanut sukkia ja ilmeisen tyytyväisiä olivat. Keskusteluun osallistui myös henkilöitä, jotka eivät tienneet sukkaharrastuksestani ja kävi ilmi että monilla on tapana pitää villasukkia kesät talvet vuorokaudenajasta riippumatta. No tokihan tämä on ollut selvää, että suomalaiset ovat villasukkakansaa. Eli jatkan samaan malliin sukkien kutomista. 

Mutta tästä mallista, jonka kudoin nyt toistamiseen. Tykkään todella paljon, mutta tässäkin on sama vika, kun näissä: mielestäni varsi on liian tiukka. Vai johtuuko siitä, että itse ehdottomasti pidän löysävartisista sukista? Tuntuu siltä, että veri ei pääse kiertämään, jos sukan varret ovat liian tiukat. Harmittaa, jos lahjan saajasta tuntuu samalta. Aikaisemmin kutomani valkoiset tein 3mm Ergonomickseilla, näihin käytin 3mm koivupuikkoja, joilla tulee vielä hieman kireämpää. Lankana näissä on Austerman Step 6, joka aavistuksen ohuempi lanka kuin Nalle, joka noissa valkoisissa oli. Langan menekki 92g.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2023

Vielä yksi vauvan peitto

Aikaisemmin kirjoitin, että keräsin loput ohuet sukka- ym. langat tehdäkseni niistä peittoja. Tässä viimeisin tältä erää, numero 19. Tätä varten ostin muutaman kerän lisää, koska halusin saada sen valmiiksi, enkä jäädä odottelemaan koska tulisi langanloppuja. Joka toinen pala on virkattu ja joka toinen kudottu. Lankojen menekki 435g.





perjantai 7. heinäkuuta 2023

Lopuista raitalangoista lasten sukkia

Ja edelleen jatkoa raitalangoista. Sain tehtyä lopuista vielä kolmet lasten sukat Ohje näihin lasten sukkiin löytyy Novitalta. Lankojen menekki yhteensä 152g. 








tiistai 4. heinäkuuta 2023

Raitalangoista vielä yhdet miesten sukat

Jo kolmas postaus samoista raitalangoista. Näihin ostin lisäksi Lankamaailmasta Ville-lankaa, jota en ole käyttänyt aikaisemmin, tämä oli huomattavasti miellyttävämpi kutoa kun vastaava ohuempi Maija, josta en tykkää yhtään, on liian löyhäkierteistä mun makuun. Lankojen menekki 143g.