Näiden lapasten suunnitteluun, kutomiseen ja purkamiseen meni enemmän aikaa, kun sitten silmukka- ja kerrosmäärien selvittyä varsinaiseen kutomiseen. Lankana viime keväänä saatua lahjoituslankaa, jonka oletin olevan Isoveli-lankaa. Kutoessa tosin havaitsin että harmaa ja punainen ovat hieman paksumpaa. Aloittaessani vihreitä punnitsin ja mittailin, mutta työn edetessä tuntui, ettei vihreä lanka riitä. Ensimmäiseen lapaseen tein kaksi siksak-raitaa, toisen kohdalla arvelin ettei vihreä riitä silti, lisäsin vielä yhden.
Toinen olikin sitten helpompi, kun oli valmiina joitain mittoja. Ajatus puna-valkoisista lapasissa. Siksak-raitoihin jouduin ottamaan mukaan harmaan langan, koska jälleen valkoinen ei olisi riittänyt.
Mittana oma käsi 😀 eli naisten L, miesten S, joka sopinee moniin käsiin. Vihreät 90g ja valkoiset 82g.
Laitan tähän vähän muistiinpanoja
Luo 38 (siksak-kuvio on jaollinen kuudella, joka huomioitava.).
Muutaman kerroksen 1o1n joustinneule, kudo sileää neuletta ennen peukalonaukkoa 17-22 krs - itse asiassa saisi olla pidempi varsi, että peittää rannetta riittävästi. Kudo apulangalle 6 s. peukalonaukkoa varten. Kudo 2krs ja kavenna 2s. Kudo kunnes pikkurilli peittyy, sädekavennus.
Peukaloon 16 s., eli ota lisää molemmista reunoista 4s puikoille. Vihreissä mulla on peukalossa 16 krs. Ja valkoisiin tein 14 krs.
Puna-valkoisissa vaihdoin 4mm puikot kun aloitin kirjoneuletta.