Sivut

tiistai 13. syyskuuta 2016

Menneen talven lumia

Viime marras-joulukuussa satuin saamaan kahdelta eri henkilöltä isot pussilliset lankoja. Suurin osa oli todellisia jämänöttösiä. Löytyi paksumpaa ja ohuempaa, villaa, villasekoitetta, puuvillaa, akryylia ja luullakseni myös pellavaa.

Kerät olivat niin pieniä, että aikuisten sukkia ei niistä saanut kuin ehkä yhden parin. Lasten junasukkia tein useammat, jotka sitten vein Hope ry:lle edelleen lahjoitettaviksi. Osasta kudoin äiti Teresa peiton paloja, jotka yhdistin kahdeksi lasten peitoksi. Kolmannen peiton tein kutomalla neljä pitkää soiroa, jotka sitten virkkasin yhteen.

Vielä jäi jonkin verran lahjoituslankoja jäljelle, pikkuhiljaa niistäkin jotain valmistuu: siili-lapaset, barbien vaatteita, pieniä amigurumeja, aika näyttää.


Levitin peitot hangelle ja nousin kivelle kuvaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti