Sivut

torstai 20. lokakuuta 2016

DIY-mentaliteetti

Istuttiin aamupalalla sukulaispojan, teinin, kanssa. Hän oli ollut meillä yötä muun perheen ollessa mökillä. Kerroin pojalle, että olin miettinyt blogin perustamista, mutta minulla oli nimiongelma. Pyöriteltiin yhdessä erilaisia kutomiseen, neulomiseen, virkkaamisen, lankaan, villaan liittyviä sanoja. Jotain kivaa tuli mieleen, mutta tuntui että mikään niistä ei ollut juuri se oikea nimi. Ei keksitty nimeä sinä aamuna.

Mietin sitten vielä illalla suhdettani käsitöihin ja nimi alkoi muotoutua.

Minulle lopputulosta tärkeämpää on itse tekeminen. Se että saa virkata ja värkätä käsillä. Jos vielä oman pään ja käsien yhteistyönä valmistunut tuote miellyttää silmää ja tuo iloa, on tyytyväisyys sitä isompi. Käsityön tervehdyttävistä vaikutuksista kertoo Helsingin Sanomat 22.1.2015 ilmestyneessä artikkelissa.

Paju-neliöistä tehty vauvanpeitto saa vielä kuviollisen puuvillavuorin, kunhan kaivan ompelukoneen esiin. 

Pyrin ainakin jossain määrin toteuttamaan arkipäivässä ekologista elämäntapaa. Vaateostoksilla mietin vaatteen käyttökelpoisuutta ja pitkäikäisyyttä. Ruoassa olen siirtynyt kohti kasvispainot-teisempaa ravintoa, esimerkiksi hujautan papuja keittoihin.

Tuunaaminen ja DIY-mentalitetti ovat siis minun tyyliäni. Nämä kaksi tähän postaukseen liitettyä kuvaa tuovat hyvin esiin sen, mikä minulle on oleellista. Käytän usein olemassa olevia materiaaleja saadakseni aikaan jotain kivaa. Molempiin näihin töihin käytetyt langat ovat tulleet minulle lahjoituksina.

No entä se nimi? Lääketieteellisesti Palm Itching on oire, jonka aiheuttaja voi olla kuiva iho, jokin sairaus tai allergia. Suomea enemmän taikauskoisissa maissa on käsitys, että käsien kutiaminen tarkoittaa rahaa. Onko kyse oikeasta vai vasemmasta kädestä, silläkin on eroa. Kutiamisen saa loppumaan hieromalla käsiä puuta vasten (ei siis esim. villalankaa vasten!). Noh, minulla kutiaminen ei ole konkreettista ja loppuu, kun istun nojatuoliin ja otan kutimen käteen.

Ja tiedoksi niille, joiden mielestä blogilla on vaikea nimi: luin kyllä ohjeita aloittelevalle bloggaajalle. Nähtäväksi jää koituuko "ohjeidenvastainen" nimi suureksi ongelmaksi.


Onni-langasta tehtyyn vauvan peittoon löytyi ohje Novitalta. Tämä on Kyjy nro 14,  painoa 176g.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti