No nyt on hyvä malli keränlopuille! Niina Laitisen Soulmates, ohje löytyy ryhmän facebook-sivulta, eli ei linkkiä. Ohjeen hän on tehnyt muistaakseni Suomi 100 vauvansukkakeräykseen. Valkoiset lähti jo äitiyslomalle jääneen mukaan, langan menekki niissä 25g, eli tuskin mitään. Turkoosit menekki 33g ja molemmissa 3mm puikot.
Sivut
sunnuntai 31. toukokuuta 2020
lauantai 30. toukokuuta 2020
Sunny Spread -viltti
Olin ihaillut Sunny Spread mallia jo vuosia ja tulostanut ohjeenkin siihen. Kerran, kun FB-kirppiksellä oli tarjolla tätä Marks and Kattens Feeling lankaa (52% villaa ja 48% akryylia), tartuin tilaisuuteen, mielessäni juuri tämä peitto. Myyjä oli aloittanut langasta tosi nättiä villatakkia, joka oli jäänyt kesken. Hän sanoi, ettei se enää hänelle mahtuisi ja tarjosi siten tekeleen ja langat pois. Peiton koko on 7x9 palaa ja langan menekki 955g eikä sitä jäänyt käytännössä yhtään. Lanka loppui vähän kesken, enkä saanut tehtyä mallin mukaista reunusta. Tyytyväinen olen silti.
Ylimmän kuvan väri vastaa lähinnä todellista väriä.
sunnuntai 24. toukokuuta 2020
Harjoittelua lahjoituslangoista
Tässä jatkoa edelliseen eli niiden lahjoituslankojen työstämistä.
Muutaman kerran olen tehnyt sukat varpaista aloittaen ja aina uhonnut oikeasti opettelevani tyylin. Mutta koska varpaista alkaen tulee tehtyä niin harvoin, tapa ei ole ehtinyt muodostua rutiiniksi. Aina pitää joku ohje etsiä. Nyt kuitenkin kun sain lankoja, päätin käyttää ainakin osan uuden opetteluun.
Aikaisemmin olen käyttänyt silmukoiden luomiseen Judy’s Magic Cast On ja se on ihan pätevä. Nyt mulla on kuitenkin käytössä Cubicsit, jolloin aloitus tuntuu tosi hankalalta. Googlatessa törmäsin turkkilaiseen aloitukseen, jotan nyt kokeilin. Ensimmäinen näistä taitaa kuitenkin olla parempi.
Punomon ohjeella tuli tosi hyvät lisäyskiilat. Samalla löysin uudenmallisen tavan tehdä kantapää. Toteutin sen sitten kahdessa parissa, jotta saan tuntuman. Jälkimmäinen vahvistettuna.
Lankoina Seitsemän veljestä ja ensimmäiset sukat 87g ja toiset sukat 109g.
Ja mustikat kukkii kauniisti. Onkohan pölyttäjät vielä liikkeellä?
torstai 21. toukokuuta 2020
Poikkeustilanteen sukkia
Kun tämän kevään poikkeustilanne alkoi, meidän alueen paikallisessa fb-ryhmässä muutama ihminen ilmoitti lahjoittavansa ylimääräisiä lankoja. Tartuin tilaisuuteen ja sanoin ottavani mielelläni vastaan pienen määrän. Sainkin lähes kilon, joista kudon sukkia lahjoituksiin.
Tässä ensimmäiset, Socki-langasta. Sockia en olekaan moneen vuoteen käyttänyt, onkin ihan kiva lanka. Kantapäät ja terät Seitsemän veljestä, huomasin onneksi ajoissa, että 100g kerä ei tulisi riittämään miesten sukkiin. Langan menekki 102g, puikot 3,5 mm.
sunnuntai 10. toukokuuta 2020
Äitienpäiväsukat 2020
Niina Laitisella on tapana järjestää useasti vuoden aikana KAL-neulonta, joihin olen silloin tällöin osallistunut. Tällä kertaa valitsin kahdesta vaihtoehdosta toteutettavaksi lyhyet sukat. Lanka on mitä on, siitä enemmän seuraavissa postauksissa. Nämä eivät mene kuitenkaan äidille. Lanka Seitsemän veljestä ja menekki 107g.
torstai 7. toukokuuta 2020
Briossiharjoitelma
Harjoittelin patenttineuletta eli briossia jo "vappupipossa". Siinä kudottiin ympyrää, joten toiseksi harjoitelmaksi tein edestakaisin kudotun kaulahuivin. Reunoissa on I-cord, joka on tuttu jo ennestään. Novitan Joki-langan menekki 119g ja pyöröpuikot 5mm, liukuvärjätty lanka sopikin tähän maniosti (paitsi silloin kun molemmille puolille sattui sama väri ja tuli ongelmakohta, kuten pudonnut silmukka...). Ohje Svenska Ylen Strömsö-ohjelmasta. Ohje oli loistava, lyhyillä videoilla käytiin läpi niin luominen kahdella värillä kuin päättelykin ja kaikki siitä välistä.
Kun kävin kuvaamassa, sain kaverin. Jos tämä olisi video, kuulisi tikan keväisen kopsutuksen. Linnun löytää oikeanpuoleisen rungon yläosasta, kun tarkaan katsoo.
maanantai 4. toukokuuta 2020
Lisää patalappuja
Olen saanut kilpailijan! Metsähallituksen Peräpohjolan kenttäpäällikkö (https://yle.fi/uutiset/3-11230028) virkkaa Lapin autiotupiin patalappuja YLE uutisten mukaan. Erilaisia nuotiopaikkoja pohjoisesta kuitenkin löytyy, joten eiköhän nämäkin jollekin laavulle kulkeudu. Näitä on jo kertynyt sen verran, etten ehkä itse saa niitä kuljetettua, vaan pitää viedä ne jollekin, joka mönkijällä tai moottorikelkalle kuljettaa ne kohteisiin.
Vihreät patalaput kaksinkertaisesta vironvillasta. Langan menekki 42g. Näissä on kaunis liukuväritys, joka ei tule kuvissa näkyviin. Väritys toteutui siten, että aloitin toisen langanpään kerän sisältä ja toisen ulkoa.
Ensin ajattelin että vihreistä tuli liian ohuet, siksi tein seuraavat kolminkertaisella langalla, niistä tuli ehkä liian paksut. Vironvillaa nämäkin ja painoa on 98g yhteensä.
Ja sitten vihoviimeiset virkkasin perinteisesti pyöreiksi kaksinkertaisella langalla. Tässä oli sekaisin eri lankoja ja painoa 45g. Jouduin huovuttamaan kahteen kertaan 60 asteisessa pikapesussa, nyt ovat jämäkät.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)