Sivut

perjantai 29. joulukuuta 2023

Lapasia tai tumppuja

Päätin sitten yrittää kirjoneuletta. Toki nuorena olen joitain töitä tehnytkin, mutta jotenkin kärsivällisyys ei viime vuosina ole riittänyt. Ensimmäinen kokeilu oli Bernie-lapaset, jotka tulivat kuuluisiksi Benie Sandersin kuvasta Joe Bidenin virkaanastujaissa. Näihin löysin kaksi ohjetta ja laitan linkin kotimaiselle sivulle, josta löytyisi ohje myös vauvan lapasiin. Auttamattoman pienet tuli, mutta ”naisten koko” on aika häilyvä, alakoululaisen kokoa lienevät. 

Sitten löytyi Siksak-tumput niinikään Meillä kotona sivustolta. Naisen kokoa piti jälleen tulla, edelleen alakoululaisen koko. 


Lisäsin kuusi silmukkaa kuvion jaollisuuden mukaan, aika sopivat leveydeltä ovat, mutta kuvasta laskin siksakkia määrän ennen peukalonaukkoa ja varresta tuli tooosi pitkä. Kaikissa langat Seiskaveikan jämiä ja 3,5mm puikot, lankojen menekki kuvien järjestyksessä 51g, 57g ja 95g. 



keskiviikko 27. joulukuuta 2023

Joulukalenterisukat 2023

Joulun 2023 joulukalenterisukat Joulurauha Niina Laitisen suunnittelemana. Nalle-langasta, menekki 54 g ja loppulangasta vauvan sukat 18 g. 



sunnuntai 17. joulukuuta 2023

Haave vain

Kotivinkin Sukat ja neuleet -lehdestä Merja Ojanperän Haave vain -sukat. Yksi ylimääräinen kerä Nalle-lankaa ja nämä päätyivät puikoille. Aika sekalaiset on. Varren aloituskuvio on kiva, samoin jalkapöydän päällä oleva pitsikuvio. Olisko puikkokoko ollut 2,5mm, langan menekki 95g. 

maanantai 11. joulukuuta 2023