Päätin sitten yrittää kirjoneuletta. Toki nuorena olen joitain töitä tehnytkin, mutta jotenkin kärsivällisyys ei viime vuosina ole riittänyt. Ensimmäinen kokeilu oli Bernie-lapaset, jotka tulivat kuuluisiksi Benie Sandersin kuvasta Joe Bidenin virkaanastujaissa. Näihin löysin kaksi ohjetta ja laitan linkin kotimaiselle sivulle, josta löytyisi ohje myös vauvan lapasiin. Auttamattoman pienet tuli, mutta ”naisten koko” on aika häilyvä, alakoululaisen kokoa lienevät.
Sitten löytyi Siksak-tumput niinikään Meillä kotona sivustolta. Naisen kokoa piti jälleen tulla, edelleen alakoululaisen koko.
Lisäsin kuusi silmukkaa kuvion jaollisuuden mukaan, aika sopivat leveydeltä ovat, mutta kuvasta laskin siksakkia määrän ennen peukalonaukkoa ja varresta tuli tooosi pitkä. Kaikissa langat Seiskaveikan jämiä ja 3,5mm puikot, lankojen menekki kuvien järjestyksessä 51g, 57g ja 95g.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti