Kävin syksyllä viemässä muutaman vaatteen Hietaniemenkadun palveluyksiköön. Toimitus otettiin ilolla vastaan, mutta ohjaajan kysymys kuului: Onko täällä villasukkia? No ei ollut, mutta nyt on. Lankojen menekki 247g.
Sivut
tiistai 26. marraskuuta 2024
tiistai 1. lokakuuta 2024
Peitto numero 26
torstai 26. syyskuuta 2024
Lapaset asunnottomien yöhön
Näiden lapasten suunnitteluun, kutomiseen ja purkamiseen meni enemmän aikaa, kun sitten silmukka- ja kerrosmäärien selvittyä varsinaiseen kutomiseen. Lankana viime keväänä saatua lahjoituslankaa, jonka oletin olevan Isoveli-lankaa. Kutoessa tosin havaitsin että harmaa ja punainen ovat hieman paksumpaa. Aloittaessani vihreitä punnitsin ja mittailin, mutta työn edetessä tuntui, ettei vihreä lanka riitä. Ensimmäiseen lapaseen tein kaksi siksak-raitaa, toisen kohdalla arvelin ettei vihreä riitä silti, lisäsin vielä yhden.
Toinen olikin sitten helpompi, kun oli valmiina joitain mittoja. Ajatus puna-valkoisista lapasissa. Siksak-raitoihin jouduin ottamaan mukaan harmaan langan, koska jälleen valkoinen ei olisi riittänyt.
Mittana oma käsi 😀 eli naisten L, miesten S, joka sopinee moniin käsiin. Vihreät 90g ja valkoiset 82g.
Laitan tähän vähän muistiinpanoja
Luo 38 (siksak-kuvio on jaollinen kuudella, joka huomioitava.).
Muutaman kerroksen 1o1n joustinneule, kudo sileää neuletta ennen peukalonaukkoa 17-22 krs - itse asiassa saisi olla pidempi varsi, että peittää rannetta riittävästi. Kudo apulangalle 6 s. peukalonaukkoa varten. Kudo 2krs ja kavenna 2s. Kudo kunnes pikkurilli peittyy, sädekavennus.
Peukaloon 16 s., eli ota lisää molemmista reunoista 4s puikoille. Vihreissä mulla on peukalossa 16 krs. Ja valkoisiin tein 14 krs.
Puna-valkoisissa vaihdoin 4mm puikot kun aloitin kirjoneuletta.
sunnuntai 8. syyskuuta 2024
Jämälankasukat
…joihin piti jo vähän lainata lankaa. Nyt on kotona ainoastaan punaista Seiskaveikkaa jäljellä, muuten ne on taas kudottu pois tällä kertaa. Langan menekki 164g.
torstai 5. syyskuuta 2024
Kesä ja käsityöt 2024 vol. 2
Viimeisenä Madeleinet, jonka langan sain lahjoituksena. Malli löytyy ilmaisena Novitan sivulta. Madeleinet on oikeasti burgundinpunaista lankaa, mutta vihreä sammal taustalla väri muuttui. Kuvauspaikkana luonnonkaunis kivikkoinen rinne, jossa kasvaa sammalta ja kivikukkia. Aikomuksena oli ottaa enemmän kuvia, mutta olosuhteet eivät tällä kertaa suosineet. Lankojen menekki keltaiset 169g, vihreät 165g ja punaiset 78g.
tiistai 30. heinäkuuta 2024
Kesä ja käsityöt 2024 vol. 1
Kesäloman alkaessa koen aina, että lankavarastoja tulisi vähentää. Käytännössä ostan lankoja vain tarpeeseen, mutta haalin myös ilmaisia tai lähes ilmaisia lankoja ja niistä kertyy työstettävää. Tässä nyt ensimmäinen postaus tämän kesän käsitöistä.
Näitä peittojahan on kertynyt: nyt esittelyssä peitot numero 23-25. Ensimmäisessä on ohuita sukkalankoja ja olen tyytyväinen kuinka sain koottua palat mustalla langalla yhteen, vähän nostaa myös noita muita värejä esille. Yhdistin palat Join As You Go - menetelmällä ja YouTubesta löytyy mm. Hooked by Robinin tekemä video. Toisessa on kudottuina seiskaveikat ja virkattuina Maija ja Nalle -langat. Kolmannessa vanha vaaleanruskea lanka, johon on yhdistetty ohuita sukkalankoja. Yhteensä peittojen paino on 1380g.
torstai 18. heinäkuuta 2024
Parsimista ja terittämistä,
vai miten termi uusien terien kutomisesta vanhoihin sukkiin meneekään? Anyway, läheinen toi viisi paria sukkia, osa minun kutomia, osa jonkun muun. Osassa reiät oli pieniä ja ne pystyi parsimaan, osaan kudoin uudet terät. Oli mielenkiintoista nähdä kuinka eri langat olivat kuluneet ja huopuneet vuosien varrella pesussa eri tavalla. En muista mitä mustaa lankaa olin käyttänyt Fluormanian kaverina, mutta Fluormania oli pysynyt siistinä, mustasta langasta tehty kantapää oli huovuttanut, vanhat ne sukat tosin ovat. En ole ollenkaan varma, esiintyykö sukat tässä blogissa.
Sitten kokeeksi tällaiset varrettomat. Hän kuitenkin tassuttelee kotona villasukissa ja ajattelin ettei kaikkiin sukkiin ehkä tarvitse varsia lainkaan. Nämä sitten kaikista loppulangoista, mitkä jäi mm. näistä. Ja jos vertaa, millaisessa kunnossa osa vanhoista sukista oli, nämä on jopa nätit niihin verrattuina. Ja nyt ainakin tietää, mitä hänelle edelleen joulu- ja synttärilahjoiksi antaa. Ja todellakin toissapäivänä huomasin, että tämä oli keväällä jäänyt julkaisematta, tällä hetkellä ei ole lunta ulkona!
Vihreät kuulat
Vihreät kuulat on ihan oikeasti mun lemppari joulukarkki. Aikoinaan työpaikalla esihenkilö osti meille joulukarkit ja mä aina valitsin nämä. Sukkaohjeen olen saanut entiseltä työkaverilta, joka oli siinä samaisessa työpaikassa. Teemana on siis ollut jälleen kirjoneuleen harjoittelua. Ei tämä niin paha ole, kun kuvittelin, ja mukavampi neuloa ohuemmalla langalla, kireydelle helpompi saada sopiviksi. Lankana Nalle ja langan menekki 120 g. Sukat lähti meillä kyläilleen mukavan nuoren naisen mukaan.
Liitän tähän myös kaksi aikaisempaa työtä. Buddhalaiset meni purkuun, mutta kuvasin silti, muistoksi. Ne olen tehnyt varmaan silloin kun Lumi Karmitsan kirja ilmestyi. Ja Lapinlapaset lienee 45 vuoden takaa.
keskiviikko 17. heinäkuuta 2024
Kotisukat miehelle
tiistai 25. kesäkuuta 2024
Uralin pihlaja
Nyt tuli malli, joka ei onnistu - tein silti 😝
KOstin vähän markettien tarjontaa parempaa lankaa ja malliksi Niina Laitisen Uralin pihlajat kirjasta Lempivillasukkia, tosin en ole ihan varma mikä lanka oli, ehkä Austerman Step 6. Alku sujui ongelmitta, sitten riviltä 60 eteenpäin toinen normaali langankierto ja toinen etukautta. Ei pitäisi olla vaikeaa, mutta kun mun käsialalla ainakin tulee erilaista keskiviivan eri puolilla. Ei muuta kun purkuun ja uusi yritys. Uudelleen purkuun. Kirjaston kirjan varauskin loppui, otin kopion kaaviosta, kopio huonolaatuinen eikä värikoodit näy. Jäähylle. Sen jälkeen muutaman kuukauden kuluttua kirja uudelleen lainaan ja jatkoin ihan fiiliksen mukaan ja kuvauksessa huomioin että erikokoiset reiät ei näy 🤣 ja langan menekki 136g.
sunnuntai 12. toukokuuta 2024
Äitienpäiväsukat
Lahjaksi aioin kerran tehdä nämä yhdelle ihmiselle, mutta en saanut ajoissa valmiiksi. Nyt joku onnellinen äiti saa piirakkasukat Äitienpäivälahjaksi. Unohdin punnita.
lauantai 11. toukokuuta 2024
Doble toffler eli kaksinkertaiset tossut
Näihin kaksinkertaisiin tossuihin olen törmännyt talven aikana useampia kertoja. Eka kerta taisi olla heti alkuvuodesta, sillon kun Lankamaailmassa oli vielä alennusmyynti. Trysil Arctic Fritidsgarn lanka (50g 70m) maksoi alessa alle euron kerä, ostin muutaman kerän juuri tätä tarkoitusta varten. Ohje löytyy täältä Sandnes Garn sivulta
https://www.sandnes-garn.com/tofler-12
Kudoin nämä luuppaamalla 5,5 mm puikoilla löysää neulosta ja laitan tähän talteen tulevaisuutta varten muutaman hyödyllisen linkin. Langan menekki 196g omaan jalkaan 😀
Luomiseen paras löytämäni ohje Judy’s Magic Cast On. Tässä selitetään explisittisesti vasemman käden asento, joka aluksi oli vaikea hahmottaa sekä se, että ei ole oleellista kummalta puolelta puikkoa langan kiepauttaa puikolle, vaan se miten ensimmäinen kerros kudotaan.
https://www.youtube.com/watch?v=1pmxRDZ-cwo
Aiheeseen liittyen löysin myös muutaman videon tai vlogin, jotka katsoin. Toinen ole norjalaisen Inge-rouvan, joka oli hieman muokannut alkuperäistä mallia. Ingellä on myös excelöitynä terän pituuksia, jotka tähän kopioin
https://www.youtube.com/watch?v=9YEsREeEdew
Koko 38/39 ennen huovutusta 36cm jälkeen 25cm
Koko 40/42 ennen huovutusta 38cm, jälkeen 28cm
Koko 44/46 ennen huovutusta 42cm, jälkeen 30cm
Ja toinen, Two Purls in a Pod on australialaiskaverusten, josta lähinnä huomio, että sisempi tossu kannattaa tehdä 2s ulommaista pienemmäksi.
https://www.youtube.com/watch?v=Ojps6Zfb8oQ
Luo 80 s. Ja kudo 35 krs. (Tämä krsmäärä oli siis hieman pidempi kun ohjeessa, mutta turhaan tein ne extrakerrokset)
Sitten osat erilleen ja luo 8 s. väliin.
Kudo 7 krs ja kavenna 2s siitä keskeltä, minne edellä luodut silmukat on lisätty. Kavensin myös toiset 2s myöhemmin lähempänä kärkeä.
Kärkikavennuksia aloittaessani puikoilla on 11s. Kavennukset eri tavalla kun alkuperäisessä ohjeessa, halusin pyöreän kärjen. Eli ihan normaalisti kavennus yhteen kertaan puikolla, välikerroksia…
Huovutus oli kirjopesu 40 astetta 45min ja linkous 800krs/m. Neulos näkyy edelleen, joten ei ole ihan huovuttunut, mutta koska nyt hyvä jalkaan, jätin silleen.
keskiviikko 8. toukokuuta 2024
Pikkusukkia
lauantai 6. huhtikuuta 2024
Sukat palvelukseen lähtevälle,
mutta onneksi ei ihan vielä ole lähdössä.
Lisään tähän vähän mittoja, jos teen vaikka toisetkin.
Näissä on Lankamaailman Ville-lanka 16 s puikolla, puikot koivua 3mm. Lanka meni vaa’an mukaan 146g, mutta jouduin hakemaan neljännen kerän kärkikavennusten saamiseksi samalla värillä, muutama kerros jäi puuttumaan kärjestä. Oliko kerissä hiukan liian vähän lankaa vai heittääkö mun keittiövaaka? No ihan sama. Resorin pituus 7 cm ja koko varren pituus 18 cm.
Kantapäässä 34 s, jotka jakautuu 12+10+12. Kavennukset joka toinen krs kunnes puikoilla on 16 s. Kannattaisi varmaan jättää kaksi välikerrosta kavennusten väliin ensi kerralla. Sitten kavennettu matkan varrella vielä kertaalleen 2x2s ennen kärkikavennuksia.
Kärkikavennukset aloitetaan kun on kudottu 59 krs. Ensi kerralla varmaankin kavennuksia ennen pikkuvarvasta vielä kolmannen kerran. Näissä kärkikavennukset tehty joka toisella krs kunnes puikoilla on kuusi s. sen jälkeen joka krs.
perjantai 29. maaliskuuta 2024
Vanhaa Seiskaveikan Nostalgiaa ja tiimalasikantapääharjoittelua
Kotiutin taas lankaa kierrätysryhmästä. Tällä kertaa 3x150g vanhaa Seitsemän veljestä ja pari kerää muuta lankaa.
Suuraavaksi vähän vartta ja kas, ihan sopiva kotisukka.
lauantai 23. maaliskuuta 2024
Peittoja lahjoituslangoista
Sain nämä ruskeat vintage-langat jo vuosia sitten. Kerran aloitin yhtä peittoa, mutta malli oli aika hankala. Nyt sitten ihan tällaista palkkiraitaa, jossa raitojen leveys määräytyi paljolti sen mukaan, kuinka isoja kerät olivat. Puikot 5,5 mm., olisi voinut olla vaikka seuraava puikkokoko, mutta aika hyvä näinkin. Langan menekki 495g.
Toinen peitto on tehty suurimmaksi osaksi langoista, jotka sain syksyllä Tori.fi stä, omia jämiä seassa jonkun verran. Peitto painaa 535g.
Molempien reunuksissa käytin jälleen icord- reunusta, laitan uudelleen linkin tähän, että helppo löytää seuraavalla kerralla, vaikka nyt kyllä luulen jo muistavani sen ulkoa.
https://www.youtube.com/watch?v=AbWV4wacq50
lauantai 9. maaliskuuta 2024
Seikkailu
Sukissa ei ole mitään, mikä olisi mieleen, joten en tiedä, miten jatkaa harjoituksia. Voisiko seuraava olla pelkästään, että oikeasti valitsisi kunnolliset värit tekeleeseen? Malliakin jouduin hieman muuttamaan jalkaterässä, koska langat loppuivat. Puikkoina 4mm Zingit langat Seiskaveikkaa 207g.
sunnuntai 3. maaliskuuta 2024
Monkey Socks
Lankana Roosa nauha sukkalanka ja puikot ovat varmaan olleet 2,5mm ja langan menekki maltilliset 52g, kokokin pieni, varmaankin 35.
lauantai 6. tammikuuta 2024
Uudet yösukat Uudeksivuodeksi
Nämä oli valmiina jo uutena vuotena, mutta nyt vasta täällä. Toivon vain, että tämä on sukkalankaa, ei vyötettä eikä mitään tietoa langasta, langan menekki 59g ja 2,5mm koivupuikot. Varresta varpaisiin, päättely silmukoimalla. Mielestäni minulla oli ohje jossain tallella, mutta tähän hätään en sitä löytänyt. Sen verran harvoin tulee silmukoitua, että pakko tarkistaa mihin suuntaan milloinkin silmukka otetaan. Tykkään nimenomaan päättellä neulalla, silloin ei yhtä helposti silmukat putoa. Tässä siis uusi ohje, yhtä selkeä kun edellinen ja suomenkielinen.