Viime aikoina ei ole liiemmälti ollut aikaa eikä kärsivällisyyttä käsitöiden tekemiseen. Yksi huivi tosin on valmistunut ja odottaa kuvaamista. Kuvan ottamisen ajattelin säästää ensi lumien aikaan - siihen tuskin kovin pitkään menee - nimittäin huivin värityksen vuoksi. Huivi on harmaa-valkoinen ja tällä hetkellä luonnossa vallitseva kerta-oranssi ei mielestäni oikein sovi taustasi.
Huomasin kuitenkin alkuviikosta, että KyJyjen viimeinen aloituspäivä lähestyy uhkaavasti. Nyt kaikki aloitukset on saatu puikoille ja aikamoinen läjä niitä onkin! Jotkut tuntuvat tosi kivoilta ja mielelläni teen nopeasti loppuun, osa tuntuu jo tässä vaiheessa pakkopullalta. Mutta saa nähdä sitten joulun aikaan, miten urakassa onnistuin. Valmiita Kyjyjä on tällä hetkellä vasta kahdeksan, ja siten puikoilla eri vaiheissa odottamassa 12 työtä.
Tässä kuva aloitettujen koko läjästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti