Sivut

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Finally! Minions!


En ole ollenkaan varma, koska aloin tätä tekemään, olikohan se silloin kun edellinen Minions- elokuva tuli. Vai jo sitä edellinen...
No, nyt se sitten on valmis! Lankana akryylilanka ja silmät on tehty puuvillalangasta. Kokoa kaverilla on 64cm + jalat.


maanantai 23. joulukuuta 2019

Kolmas pari Ensisilmäyksellä


Joulusukat punaisesta Seiskaveikasta. Seuraavana projektina on kutoa laatikossa olevat Seiskaveikan loput jämälankasukiksi. Kuitenkin ensin nämä jo kesällä pariin kertaan tekemäni Niina Laitisen Ensisilmäyksellä -sukat.

Taas tuli todettua, kuinka hankala lanka Seitsemän veljestä on kutoa: sileänä neulottua metallisilla 3,5 mm puikoilla tulee siistiä jälkeä, mutta liian tiivistä. Nämä kudoin vastaavan kokoisilla bambu- puikolla, mutta näillä en saa siistiä jälkeä, varsinkaan pitsineuleeseen. Seuraavan parin teen Cubicseilla, joiden olen joskus todennut sopivan tälle langalle, mutta joita en juuri silloin löytänyt. Langan menekki oli 122g.

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Mitä sitä juhannuksena muutakaan...

...kuin jouluaskartelua!

Olen jo monta vuotta haaveillut joulupalloista tehdyistä kranssista. Eripari joulupallojakin on kotoa löytynyt jonkun verran ja vuoden 2019 alussa alesta ostin yhden laatikon lisää. Tiesin kuitenkin että sellaisen tekemiseen tarvitsen aikaa ja etenkin rauhallisen mielen. Juhannuksena aloitin ja nyt jouluna sain valmiiksi! Eihän siinä mennyt kun vaivaiset puoli vuotta.

Tähän meni valtava määrä palloja, enkä osannut varautua niin suureen määrään. Osa palloistani oli myös liian isoja, joten niitä en voinut käyttää. Ja kuten kuvasta huomaa, vielä pienempiä olisi saanut olla lisää. Yhtään punaista ei jäänyt jäljelle...

Aika pompöösi siitä tuli, mutta nyt se koristaa eteisen seinää!

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Aavikolla by Niina Laitinen



Kuten vuosi pari sitten mainitsin, minulla oli neljä vyyhtiä Vuorelman veto -lankaa. Nyt kaksi viimeistä niistä on kudottu sukiksi. Pääsin langan tuntumaan ja todella harmittaa, että langan valmistus on loppunut. Kudoin sukat kesällä hankkimillani Prymin Ergonmicseilla ja näitä oli ilo tehdä.

Pienempi pari, jossa varressa myös yksi mallikerta vähemmän,  menee työkaverille joululahjaksi ja toisen saa ulkomailta Suomeen tuleva sukulainen - tai no, tämän parin toi yhden toisen, kun en ole varma hänen jalan koostaan. Mallihan on siis Aavikolla Niina Laitisen sukkakirjasta Satumaiset silmukat. Langan menekki 74 ja 86 g.





sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Huovutetut tossut

Talven lähestyessä uudet tossut itselle, huovutettuina tossut ovat niin lämpöiset! Lanka vanhaa huopasta, jota sain Veralta vuosia sitten ja mutu-tuntumalla taas mentiin. Puikkokoko 6 ja painoa 106g. Pyöräytin ensin lyhytpesussa 40 astetta, mutta lähes mitään huopumista ei ollut havaittavissa. Laitoin toisen pikapesun, nyt 60 astetta. Neuloksen jälki edelleen näkyvissä, joten voisi vaikka kerran laittaa koneeseen pyörimään. Kuvaaja ja malli olivat sama henkilö, pientä kurottelua vaati, että sain kuvat otettua parvekkeella viimeisten pelagonioiden kanssa. 



sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Point the way



Kuljin viime talvena paljon junalla pidempiä matkoja. Tarvitsin junaneulomukseksi jotain yksinkertaista. Kaapista löytyi kolme kerää Dropsin Delight lankaa ja malli Drops fa-402 Point the Way. Kätköistä löytynyt lanka ei kuitenkaan riittänyt tähän huiviin ja jouduin ostamaan pari lisäkerää. Samaa sinistä ei enää löytynyt, mutta ehkä tässä mallissa ei niinkään huomaa, että lanka vaihtuu kesken työn, ainakaan silloin kun huivi on kiedottu kaulaan. Painoa huivilla on 238g.


lauantai 9. marraskuuta 2019

Pipot viime kevättalvelta



Tässä kaksi omaan käyttöön tulevaa pipoa, jotka jäivät viime keväänä kuvaamatta, kun säät lämpenivät. No, ei se mitään, talvi tulee joka vuosi.

Ensimmäinen on kudottu ihan 1o 1n ilman mitään sen kummempaa mallia. Tupsu on Foorumin kulmilta, siis ihan kirjaimellisesti. Kävelin Forumin mäkeä ylös ja kas, maassa oli juuri pipoon sopiva tupsu. Nostin tupsun maasta ja kun kukaan ei näyttänyt kaipaavan sitä, pistin sen taskuuni. Ja nyt se siis keikkuu päässäni. Alunperin olin aikonut tehdä tupsun jostain eri värisestä langasta, mutta onhan se näin tosi hieno!

Langat: Katia Concept by Katia Kena ”superfine alpaca” ja Lang Yarns Merino 120 Merino fine
Langan menekki: 71g

Toinen on akryylinen ostopipo vuosien takaa. Ruskea raita on saman värinen kun ehdottomasti kaikkein lämpimin talvitakkini. Siksi aikoinaan pipon ostinkin. Sellaisenaan se ei kuitenkaan sovi paksun untuvatakin kanssa käytettäväksi, liian kylmä. Tein siihen joskus vuorin fleecestä, mutta fleece taas oli epämiellyttävä käytössä. Nyt sitten uusi yritys ja pipolle vuori vauvalangasta. Poimin silmukat suoraan piposta. Tulipalopakkasia odotellessa siis.

Langan menekki: 36g 



sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Patalappuja hahtuvasta



Huopuvien lankojen hävitys jatkuu. Sinänsä harmi että alkavat olla lopussa, kun osallistuin syyslomalla Kutomo Craft Studiossa järjestetylle Punch Needle kurssille ja harjoitustyöhön käytin etupäässä huopuvia lankoja. Punch Needle töissä langan paksuus ei ole määräävä, mutta ostin neulan, johon käyvät paksuhkot langat. Taisin vähän innostua tekniikasta. Alla kuva harjoitelmastani, älkää kauhistuko, harjoittelin "stiches" erilaisilla langoilla.

Mutta siis näissä kuvissa huovutettuja patalappuja. ennen huovutusta koko 24x24 ja lyhytpesu 50 astetta jälkeen 20x20cm.
Lanka: Hahtuva kaksinkertaisena
Puikkot: ChiaGoo 5mm
Paino: 100g


Ja sitten se työ syyslomalta: tämä oli kivaa!



sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Kreivittäret

Kreivitär-sukat Merja Ojanperän kirjasta Sydämellinen sukkakirja. Nämä ovat ne sukat, jotka edellisen postauksen mukaan olivat liian haastavat junassa neulottaviksi. Yleensä en kestä, kun ihmiset postaavat kuvia käsitöistään ja ilmoittavat: ”Ei oo virheettömät mutta kelpaa mulle”, nyt täytyy sanoa sama! Mallin seuraaminen vaati keskittymistä ja herpaantui toki välillä. Muutaman kerran virhe jäi ajoissa huomaamatta ja jätin silleen. Yhdessä vaiheessa keskityin kuvion neulomiseen niin, että tein kahteen otteeseen yhden mallikerran ja sukan jalkaterästä meinasi tulla aivan liian pitkä, se toki meni purkuun. Silmukkamäärät otin suoraan mallista, mutta koska lanka oli eri, sukista tuli aika isot, kokoa 41-42. Onko liian romanttiset näin isoon kokoon? Onko pienet koot yhteydessä romanttisuuteen ja isot koot reippaisiin maleihin?

Tämä oli kolmas työ, jonka kudoin Prymin Ergonimicseillä, taidan tykätä. Nämä haluan tehdä vielä toistamiseen harjoitellakseni pitsikuvioita ja tämä on loistava malli harjoitteluun. 


Lanka:
Vaaleanpunainen Novita Muumitalo
Valkoinen Du Store Alpakka Sterk
Puikot: Prym Ergonomics 3mm
Paino: 131g

lauantai 26. lokakuuta 2019

Kiertolaiset

 
Syyslomalla sateetonta kuvaussäätä odotellessa ehti valmistua useampi työ, joista tässä ensimmäinen, vuodenaikaan sopivat syyslehtien keltaiset sukkaset. Otin nämä puikoille, kun lyhyehkölle junamatkalle piti saada jotain tekemistä. Toiset samaan aikaan puikoilla olleet sukat, vaativat kuvion tarkaa seuraamista, joka ei junassa olisi onnistunut. Malli on Niina Laitiselta Kiertolaiset ja mallissa uutta opeteltavaa oli kierrejoustin. Ihan ohjeen mukaan tein, lanka ja puikkokoko, mutta silti tuo kantapää näyttää tosi pitkältä. Kierrejoustin ei menen jatkoon, luulisin. 



Lanka: Nalle
Puikot: 3mm Prym Ergonimics
Paino: 54g

torstai 12. syyskuuta 2019

Yhdessä ain




Seuraavana puikolle tuli uusi tuttavuus Merja Ojanperä ja Sydämellisestä sukkakirjasta malli Yhdessä ain. Vaikka kuvassa malli näyttää pitsiseltä ja monimutkaiselta, tosiasiassa se on heppo ja nopea neuloa. Silmukat sukan kuvuoneuleosuudessa pysyvät samana, eikä kuvion seuraaminen tuota vaikeuksia, eikä myöskään laskemista niinkään tarvita. Muistan kuinka ensimmäiset pitsiosuudet neuletöissä tuntuivat hankalilta, tarkasti seurattavilta ja laskemista vaativilta (vrt. suosikkihuivini Heidi Alanderin Nurmilintu). Pitäisi tehdä taas vaihteeksi tehdä yksi, niin voisi arvioida, onko lainkaan kehittynyt pitsineulekuvioiden lukemisessa.

Yhdessä ain -sukan teräosa tehdään 13 silmukkaa puikoilla. Noudatin ohjetta ja kun kerroksen 26 jälkeen olisi pitänyt aloittaa kärkikavennukset, mittasin omaan jalkaani, totesin että tulisivat olemaan isot jopa minulle. Purin muutaman kerroksen ja aloitin kärkikavennukset jo heti kerroksen 22 jälkeen. Nyt ovat kokoa 40-41. Ohjeessahan on lankana Karisma ja minulla oli Seitsemän veljestä, myös puikkokoko oli 1/2 numeroa suurempi.

Tätä mallia pitää kyllä tehdä toinenkin pari!

lauantai 17. elokuuta 2019

Ensisilmäyksellä

Niina Laitisen uusimmasta sukkakirjasta Satumaiset silmukat tykästyin heti tähän Ensisilmäyksellä-malliin (täältä). Niinpä tein samalla mallilla heti kaksi paria! Lankana Seitsemän veljestä ja 3,5mm metallipuikot, painoa molemmilla pareilla 126g. Kuvattiin aurinkoisena loppukesän päivänä uintiretkellä ja vähän kauhistuttaa tuo veden väri näissä kuvissa, no suihkussa käytiin uinnin jälkeen.








maanantai 5. elokuuta 2019

Kvartetti, vai?

Tuntuu, etten ole aikoihin saanut mitään valmiiksi. En ole ollut oikein innostunut käsitöistä. Viikonloppuna kuitenkin viimeistelin kolme eri työtä, joista tässä ensimmäinen. Keväällä muiden lankojen ohessa ostin FB-kirppikseltä vanhaa Novita Wool Neliraita -lankaa ihan ajatuksella että teen siitä nuttuja. Maksoin 5€ lankamäärästä, jolla sain näma aikaiseksi, mielestäni ihan hyvä hinta hyväntekeväisyystöihin. Painoa nutuilla on yhteensä 234g.


keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Kesäkassi


Huomasin, ettei minulla ole kesän menoihin oikein mitään rentoa kesäkassia, niinpä ompelin sellaisen. Kankaaksi löytyi Ikean Stockholm-kangas ja kassin vuori omasta kangasvarastosta.

Ohje on  sivustolta http://verypurpleperson.com/2010/04/making-reversible-bag/








sunnuntai 19. toukokuuta 2019

No niitä jämälankapeittoja taas!






Tämä oli lähtökohta peitoille 9,10 ja 11. Yhtä vaille kaikki palat tehtyinä ja yhdistämistä vailla. Painoa näillä kolmella peitolla on yhteensä 1795g.

Mun vanhemmat on sota-ajan lapsia. Koskaan meillä ei lapsuudenkodissa heitetty mitään haaskuuseen ja paljon pyrittiin tekemään itse. Liekö lapsuudenkodin perintö ja matala palkka saanut minusta säästäväisen? Nyt kun ihan viime aikoina on havahduttu kiinnittämään huomiota ylikulutukseen ja ympäristön suojeluun koen olevani ihan muodinmukainen. Aallonharjalla.

Vaikka nykyään olisi varaa ostaa langat kaupasta, en voi vastustaa kiusausta, jos FB-kirppiksellä on tarjolla ilmaiseksi lankaa tai joku myy laatulankaa -30% normihinnasta. Huonona puolena tässä on, että työt määräytyy sen mukaan, millaista lankaa sattuu sitten olemaan kotona.

Selasin tietokoneelta vanhoja kuvia ja tällainen kuva löytyi. Valmistumisajankohta näkyy kuvassa, oli mun eka Äiti Teresa -peitto, laitoin siihen kaikki silloiset jämälangat. Se saa numeron 12, vaikka on näistä peitoista ensimmäinen. Ainoa aikuisten kokoinen, nykyään teen lasten kokoja, ne on helpommin käsiteltäviä.


sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Soulmates



Kauan kesti, ennen kuin nämä Soulmates-sukat pääsivät puikoille. Lankana joku Karnaluksista ostettu ja 3 mm puikoilla kudottu. Tarvitsin vähän ohjetta isommat, joten kärki omaa sovellusta. Loppulangasta vauvan sukkia keräykseen. Soulmates painoa 102g ja vauvansukat paino yhteensä 74g.



lauantai 20. huhtikuuta 2019

Sytomyssy


Tuttava mainitsi, että sairaalassa ei ole pitkään aikaan ollut mieluisia sytomyssyjä tarjolla. Olen itsekin ihmetellyt, miksi jotkut tekevät ylipirteitä pipoja, kun esim. naisten yleisimpään syöpään, rintasyöpään, sairastuu eniten 50+ naisia. Mieti nyt, hiuksensa menettänyt virkanainen antennipipo päässä!

Tuttava toivoi harmaata ja lupasin hänelle sellaisen tehdä. Olen näitä joskus aikaiseeminin kutonut, ennen tätä blogia. Otin silloin silmukkamäärät tästä Soppaa ja Silmukoita blogin raitapiposta 
(http://soppaajasilmukoita.blogspot.com/2013/01/ohje-raitapipolle.html)
Kavennukset tein Oslo-pipon ohjetta mukaillen 

Harmaa pipo on jo saajallaan. Samalla ajattelin käyttää kaikki loput kotona olevat Drops Baby Merino langat ja nämä lähtevät sitten Lankamaailman kautta syöpäklinikalle. Tuo vihreä jää kuitenkin odottamaan, tuleeko toiselle tuttavalle tarvetta sytomyssylle. Halaus molemmille. 

Näillä neljällä pipolla on painoa 160g ja sitten se jo lähetetty oli vajaa 50 g, unohdin punnita. Käytin 3mm puikkoja isompiin pipoihin (päänympärys 56) ja 124 s ja resorin jälkeen lisäys 2s puikolle. Pienemmissä on 112s ja myös 8s lisäys resorin jälkeen. Resorien leveydet on 4,5-6,5 cm, vähän sen mukaan miten sattui menemään. Matalammat pipot on 10cm ennen kavennuksia. 

Täällä näyttää myös olevan ohje sytomyssylle:
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/tee-itse/neulonta/neulo-pehmea-syto-myssy

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Drops Nord ensimmäiset kokeilut

...mutta ei varmasti viimeiset.

Drops Nord tuli markkinoille joitain vuosia sitten ja sain sitä silloin pari kerää joululahjaksi. Suuresta lanka- ja työmäärästä johtuen vasta nyt se pääsi työn alle. Sattui niin, että samalla aikaa mulla oli toinenkin työ, johon valitsin saman langan. Toinen työ yksin- ja toinen kaksinkertaisena.


Jo syksyllä kudoin pojalle pipon, mutta se on aika ohut. Hyvä niin, kun tyyppi on aika kuumaverinen. Kuitenkin kovempien pakkasten aikaan on hyvä olla paksumpikin pipo. Olin ajatellut Oslo-huenia, mutta koen sen jotenkin naiselliseksi (ehkä siitä syystä, että suurin osa näkemistäni pipoista on tehty naisille). Niin tai näin, langat oli ostettu ja tein saman kun syksyllä, koska se on hyvin kelvannut (vaikka muuta epäilin). Lanka on kaksinkertaisena, puikoilla 3,5 mm 100s ja pipo on aavistuksen tiukka, puikot olisivat voineet olla puoli numeroa isommat. Korkeutta pipolla on 27,5 cm ennen kavennuksia. Sekin olisi voinut olla hieman korkeampi, koska poika vetää pipon niin syvälle päähän. Lisää vaikka 5 cm seuraavaan.

Lanka: Drops Nord väri 16
Hankintapaikka: Menita Korkeavuorenkatu
Langan menekki: 106 g
Puikot: Bambu 3,5 mm


Toisesta työstä laitan alustavan kuvan tähän, tuplalapaset. Tässä siis ne alimmat, valmistunevat oletettavasti seuraavana talvena....

Lanka: Drops Nord
Hankintapaikka: Lahjaksi saatu
Langan menekki: 48g
Puikot: koivu 2,5 mm

Kuten kuvista näkee, ne on otettu jo talvella. Tämä talvi on ollut niin kiireinen, etten ole saanut postattua ja muutenkin käsitöiden tekeminen on jäänyt aika vähiin.


torstai 3. tammikuuta 2019

Patalappuja


Iltapäivälehtikin uutisoi, että tänään paistaa Helsingissä koko päivän aurinko! Niinpä lähdin ulos kuvaamaan.


Viime aikoina meillä on tuhoutunut patalappuja oikein urakalla, tai voisi kai ihan sanoa että olemme tuhonneet. En itsekään ole täysin syytön siihen. Hahtuvaa ja huopuvaa villalanka kun kotoa löytyi, tein parit patalaput. Patalaput yhteensä 87g ja väreihin sopiva pannunalunen Tigeristä.

Sydämellistä vuotta!

tiistai 1. tammikuuta 2019

Ettei talvi pääse yllättämään!

Olen ostanut alesta muutamalla eurolla (-70%) mielestäni kivan huivin. Ilmat alkoivat olla jo sellaiset, että huiville oli käyttöä, mutta kaapista ei löytynyt sopivaa pipoa. Mitään mallia ei ollut mielessä ja kiire alkoi ilmojen viilentyessä tulla. Käsitöryhmiä seuranneena tiedän kyllä, etteivät beaniet enää ole muotia, mutta parempaakaan mallia ei ollut mielessä. Eikä tähän mitään ohjetta tai silmukkamääriä.




Aloitin pipon kutomisen junassa, enkä tietenkään voinut peilailla ja mittailla siellä. Lilasta jousitinosasta tuli liian leveä, mutta olkoon. Lanka oli kivan tuntuista, eläväpintaista ja hieman kiiltävää. Se ei jousta yhtään, joten pipo on jo vähän käytössä löpsähtänyt. Liian kuuma se ei ole, mikä on kiva. 

Lanka: Onion No. 3 Organic Wool + Nettles
Hankintapaikka: Oulunkylän lankamaailma
Paino: 45g
Puikot: 3mm koivut